Moikka!
Olen Tuuli, 23-vuotias yliopisto-opiskelija, ja asun Helsingin keskustan kupeessa.
Opiskelen
osittain etänä, joten aikatauluni on joustava. Tarjoan lemmikeille
ulkoilutuksia, kotikäyntejä sekä vuorokausivahtia asiakkaan kotona.
Tällä hetkellä opiskelijakodissani ei asu lemmikkejä, joten minusta
olisi mukavaa päästä hoitamaan sinun tassukaveriasi.
Olen
työskennellyt useamman vuoden ajan suurten kotieläinten sekä
villieläinten parissa, ja lapsuudenkodissani koirat ovat olleet osa
arkea niin kauan kuin muistan. Omien paimenkoirien lisäksi olen saanut
hoitaa ystävieni ja tuttavieni koiria aina silloin tällöin. Koirien
lisäksi pienistä kotieläimistä olen hoitanut kaneja, marsuja ja kissoja.
Toki jos kotoasi löytyy kameli tai pöllö, niin niidenkin hoitaminen
onnistuu. :)
Uskon
vahvasti, että eläinten kanssa pärjää parhaiten perehtymällä niiden
lajityypilliseen käyttäytymiseen ja tarpeisiin. Minulle tärkeitä arvoja
ovat myös rauhallisuus ja läsnäolo – nämä arvot ohjaavat tekemistäni
lemmikkien parissa.
Olisi ilo tutustua sinuun ja lemmikkiisi!