Tassuvahti syntyi kestämättömästä eläinkuumeesta. Päivittäin oli ikävä omia lemmikkejä, eikä millään sitä saanut tainnutettua. Jos tutut ja sukulaiset kyselivät koira- tai kissavahtia, vastaus oli heti kyllä! Yksi päivä totesimme, että tätähän voisi tehdä työksi jopa, kun se ei työltä tunnu. Näin Tassuvahdin tarina alkoi.

Aloimme tutkia lemmikkien hoitopaikkojen tilannetta pääkaupunkiseudulla, ja huomasimme puutteen. Näin alkoi ensimmäiset askeleet ideamme toteuttamiseen. Tahdoimme perustaa palvelun, jonka arvot perustuvat neljään asiaan: joustavuuteen, yksinkertaisuuteen, erinomaiseen palveluun ja rakkauteen eläimiä kohtaan.

Keväällä 2017 Tassuvahti lanseerattiin. Töitä on riittänyt vaikka muillekin jakaa, jonka takia olemme ottaneet mukaan Tassuvahti-tiimiin muutaman lisäavun alkuvuodesta 2017. Meitä on tänä päivänä yli 60 Tassuvahtia, joiden mielestä eläinten kanssa oleminen ei tunnu työltä, vaan se on aina hauskaa.

Toimimme tällä hetkellä Pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

Visiomme on vähentää yksin kotiin jäävien lemmikkien määrää, kun omistaja on töissä tai matkoilla, rakkaudella lemmikkiä kohtaan ja palvelun helppous keskipisteenä.


Kesäkuussa 2022 Tassuvahti siirtyi uudelle omistajalle Karoliina Reunaselle. Hänellä on vahva kokemus eläinalasta ja intoa viedä Tassuvahtia eteenpäin. 

" Olen nuoruudesta asti ollut mukana äitini kennel toiminnassa sekä eläintarvikeliikkeen työntekijänä. Myöhemmin jatkoin yrittäjänä äitini jalanjäljissä eläintarvikekauppiaana vuoteen 2019 asti. Nyt astuin Tassuvahdin yrittäjäksi ja ensimmäisenä laajensin palveluamme kotikaupunkiini Turkuun."