RIIKKA- MUNKKISAARI


 

Hei!

Olen Riikka, 35-vuotias eläinrakas ja erittäin kokenut eläintenhoitaja Helsingistä. Minulla on pitkä kokemus erityisesti koirien hoidosta. Myös kissojen ja muiden eläinten hoito onnistuu. Tarjoan lemmikillesi kaikkia tassuvahtien palveluita, eli ulkoilutuksia, kotikäyntejä sekä tunti- ja vuorokausihoitoja. Vuorokausihoito onnistuu myös kodissani Munkkisaaressa.


Olen ollut tekemisissä koirien kanssa aivan lapsuudestani alkaen. Ensimmäisen oman koirani sain 12-vuotiaana, jonka jälkeen harrastin koiraharrastuslajeja erittäin aktiivisesti. Olen kilpaillut mm. agilityssä ja tokossa, ja harrastanut myös muita lajeja. Lisäksi olen toiminut kouluttajana toko- sekä agilitykursseilla ja auttanut koiranomistajia ongelmakäyttäytyvien koirien kanssa.


Hoidan siis mielelläni kaikenlaisia koirarotuja, ja muita eläimiä. Myös esimerkiksi eroahdistuksesta tai muista käyttäytymisongelmista kärsivien koirien hoito onnistuu. Työskentelen arkisin pääasiassa etänä, joten minulla on hyvin aikaa ja joustavuutta huolehtia lemmikistäsi.

Tarjoan seuraavia palveluita

       Ulkoilutus koirille

Vuorokausivahti minun ja asiakkaan kotona

          Kotikäynti kissoille