PINJA-OTANIEMI

Olen Pinja, ja opiskelen parhaillaan kolmatta vuotta Aalto-yliopistossa. Olen halunnut alkaa tassuvahdiksi, sillä eläinten kanssa
toimiminen on minulle sydämenasia, ja olen luonnostani taitava niiden seurassa.
Jo nuoresta asti olen ollut kiinnostunut eläimistä ja hoitanut naapurien,
sukulaisten ja ystävien lemmikkejä, kuten koiria, kissoja ja jyrsijöitä,
heidän ollessaan lomilla tai tehdessään pitkiä työpäiviä. Minut
tunnettiinkin lähipiirissäni luotettavana lemmikinhoitajana, ja nautin
suunnattomasti saadessani puuhastella muiden lemmikkien parissa.
Lapsuudenkodissani meillä on ollut koira ja kesyrottia, mikä vahvisti
rakkauttani ja ymmärrystäni eläimistä entisestään.
Minulla on laaja kokemus koirien ja kissojen
hoidosta eri ikäryhmien ja rotujen parissa. Olen hoitanut koiria aina
luovutusiästä jopa 13-vuotiaiksi asti, joten minulla on kattava näkemys eri
elämänvaiheissa olevien lemmikkien tarpeista ja käyttäytymisestä.Rotujen kirjo joita olen hoitanut on monipuolinen. Olen hoitanut muun muassa
labradorinnoutajia, coton de tuléar -koiria, staffordshirenbullterrieriä,
kääpiöpinseriä, cane corsoa, valkoista paimenkoiraa, sekarotuisia ja rescue
koiraa ja lista voisi vieläkin jatkua. Olen myös työskennellyt monenlaisten
luonteiden kanssa, kohtaamalla niin reippaita, ylivilkkaita ja uteliaita
tapauksia kuin varautuneita ja rauhallisia koiria.
Kissojen kanssa olen saanut kokemusta erilaisista luonteenpiirteistä, hoitaen
sekä leikkisiä ja seurallisia että rauhallisia ja itsenäisiä
yksilöitä.
Tarjoan seuraavia palveluita

Ulkoilutus koirille

Vuorokausivahti asiakkaan kotona

Kotikäyntiä kissoille
