PAULA-VUOSAARI

Olen Paula Vuosaaresta.
Olen eläkkeellä ja minulla on paljon aikaa koirien hoitoon. Harrastuksiini kuuluu liikuntaa, talvisin hiihtoa, talviuintia, joogaa ja kesäisin melontaa ja oman palstan hoitoa. Olen avoin, optimistinen ja ulospäin suuntautuva. Olen asunut yli 20 vuotta ulkomailla mm. Ranskassa ja Sveitsissä. Olen hyvin eläinrakas ja koirat ovat lähellä sydäntäni. Itselläni on ollut mäyräkoira, josta on nyt jo jonkin aikaa. Ystävien koiria olen joskus hoitanut heidän matkalla ollessa. Eläkeiässä enää uskalla ottaa omaa koiraa, joten olen iloinen kun saan hoitaa asiakkaiden koiria ja näin saan pitää huolta toisten koirista. Toimin Tassuvahdissa vuorokausi hoitajana.
Puhun ruotsia, ranskaa, englantia ja saksaa.
Tarjoan seuraavia palveluita

Vuorokausivahti omassa kodissani