LINNEA- NUMMI

Moikka! 


Mä olen Linnea, 20-vuotias tuore turkulainen. Tällä hetkellä vietän välivuotta ja suunnittelen opiskelujen aloittamista ensi syksynä. Vapaa-ajallani harrastan mm. valokuvausta, luovaa kirjoittamista ja luonnossa liikkumista.

Meillä on perheessä 9-vuotias valkoinenpaimenkoira Riki, jonka hoidossa ja koulutuksessa olen ollut isossa osassa siitä saakka kun hän on tullut meille kymmenkuisena kodinvaihtajana. Hänen kanssaan suurimpana haasteena on ollut erityisesti hihnakäytös ja reaktiivisuus muita koiria kohtaan. Lisäksi hän on luonteeltaan energinen ja innokas, mutta myös herkkä ja helposti ahdistuva. Olen siis oppinut käsittelemään isoja ja vaikeinakin pidettyjä koiria varmuudella ja lempeydellä. Hän sairastaa myös epilepsiaa ja nivelrikkoa, joiden kanssa elämisestä ja lääkitysten antamisesta olen saanut kokemusta. Mulla on myös aktiivinen ja sosiaalinen, jopa takertuvaisen seurallinen 11-vuotias Hirmu-kissa.


Olen hoitanut monia erilaisia kissoja ja koiria, myös pentuja. Myös kissojen lääkityksestä on kokemusta. Koirista mulle tuttuja rotuja ovat meidän paimenkoiran lisäksi esim. kultainennoutaja ja samojedi. Myös monista muista erirotuisista, -luonteisista ja -kokoisista koirista löytyy kokemusta, vaikka tutuimmalta mulle tuntuukin erityisesti isompien koirien kanssa toimiminen. Lisäksi meillä on ollut perheessä joitain vuosia muutamia kanoja, joista olen pitänyt huolta, toisinaan myös hoitanut samanaikaisesti koiraa ja kissaakin. 


Eläimet on aina olleet mulle tosi tärkeitä ja olen aina ollut kiinnostunut niiden käyttäytymisestä, hoidosta ja terveydestä. Olen myös lapsena käynyt kotieläintilalla hoitamassa maatilan eläimiä ja oppinut pienestä asti käyttäytymään erilaisten eläinten kanssa rauhallisesti ja sopivalla varmuudella sekä herkkyydellä. Haaveilen myös omista lemmikeistä/kotieläimistä ja rakastan kaikenlaista eläinten kanssa puuhastelua! Olen myös itse ollut lukioaikana perustamassa yritystä lemmikinhoitoalalle parin ystävän kanssa, vaikka kyseessä olikin pelkkä kesäyrityskokeilu.


Luonteeltani olen sosiaalinen ja toimelias, mutta toisaalta myös herkkä ja rauhallinen pohdiskelija. Erityisen ominaista mulle on empatia ja huolellisuus, sekä eläimen kanssa tärkeää on luottamuksen vahvistaminen, varmuus ja rauha. En myöskään säikähdä haastetta tai sitä, vaikken heti ymmärtäisi eläintä kokonaan, vaan otan rauhassa aikaa tutustumisessa ja luottamuksen rakentumisessa eläimen yksilöllisiä rajoja ja tarpeita kunnioittaen. 


Aikatauluni on joustava ja olen usein saatavilla lyhyelläkin varoitusajalla erityisesti ulkoilutuksiin, kotikäynteihin ja tunti-/päivävahdiksi! Tarjoan myös vuorokausihoitoa asiakkaan luona. Asustelen Nummessa, mutta liikuskelen tarvittaessa kätevästi julkisilla vähän kauempanakin keskustasta, vaikka vasta tutustunkin seutuun pikkuhiljaa! Puhun sujuvasti suomea tai englantia. Hoitojakson aikana kerron mielelläni kuulumisia ja olen myös tarvittaessa pienellä kynnyksellä yhteydessä väärinymmärrysten välttämiseksi!

Tarjoan seuraavia palveluita

       Ulkoilutus koirille

Vuorokausivahti asiakkaan  kotona

Kotikäyntiä kissoille