HANNELE- PATOLA

Hei! Olen Hannele, 39-vuotias eläinrakas ja liikunnallinen Pirkkolalainen. Tarjoan ulkoilutusta, kotihoitopaikkaa tai kotikäyntiä kaiken kokoisille koirille ja kissoille. Olen toiminut kotihoitajana rescue-koirille, joten kokemusta on myös aremmista yksilöistä. Lapsuuteni vietin saksanpaimenkoiran kanssa ja meillä on ollut kotona myös kissoja. Sen lisäksi olen hoitanut lukuisia tuttujen ja tuntemattomien lemmikkejä.
Jaan kotini kolmen aikuisen ja yhden teini-ikäisen kanssa, ja kaikki asukkaat ovat tottuneet olemaan erilaisten lemmikkien kanssa. Meillä kotona koira saa halutessaan runsaasti rapsutuksia ja leikkiseuraa, mutta myös omaa rauhaa tarpeen vaatiessa. Koirien kanssa toimiessani olen päättäväinen ja positiivisen vahvistamisen kannalla.
Lenkkeilen mieluiten metsässä ja mahdollisuuksien mukaan voin viedä pidempiaikaisen hoitolaisen myös esimerkiksi päiväretkelle Nuuksioon. Vietän mielelläni aikaa myös koirapuistoissa.
Tarjoan osaavaa, vastuullista ja rakastavaa hoitoa lemmikillesi. Kuusivuotiaan Hannelen unelma-ammatti oli eläintenhoitaja, joten toteutan tässä myös sydämeni kustumusta. Teen tätä työtä ennen kaikkea ilosta! I also speak English.
ASIAKASPALAUTE:
"Rebekka Iltanen
Asiantuntevaa koirahoitoa. Koirat olivat ensimmäistä kertaa hoidossa, mutta kotiutuivat siitä huolimatta nopeasti Hannelen luokse. Omistajana, itselle jäi todella turvallinen olo jättää koirat hänelle hoitoon. Haimme seuraavana päivänä hoidosta kaksi todella rentoutunutta ja iloista koiraa."
Tarjoan seuraavia palveluita

Ulkoilutus koirille

Vuorokausivahti asiakkaan tai minun kotona

Kotikäyntiä kissoille, kaneille, linnuille ja jyrsijöille