ANNI- Suurpelto, Espoo

Moikka!
Olen 24-vuotias, alunperin Oulusta kotoisin mutta nyt Espoon Suurpeltoon muuttanut nuori nainen.
Oulussa kasvaessani meillä on aina ollut lemmikkejä pupuista kissoihin ja koiriin ja äitini on harrastanut kenneltoimintaa kasvattaen Englanninbulldoggeja ja ranskanbulldoggeja joten niin sanotut ruttuturvat ja jääräpäiset koirarodut ovat tulleet erittäin tutuiksi ja ovat kovin lähellä sydäntä.
Olen ollut apuna koirien kasvatuksessa ja kasvattanut seitsemän pennun pesueen syntymästä siihen asti, että pääsivät uusiin koteihin. Pentujen hoito on siis myös tuttua hommaa. Muutkin rodut ovat ajan kanssa tulleet tutuiksi hoitaessani ystävieni, sukulaisten sekä naapureiden koiria, sekä tarpeen tullen myös kissojakin. Suurin osa hoidokeista onkin jäänyt Pohjois-pohjanmaalle minun muutettuani Espooseen.
Vapaa-ajallani urheilen paljon ulkona sekä kuntosalilla, olen luova persoona ja harrastan klassista kuvataidetta. Asun tällä hetkellä poikaystäväni kanssa Suurpellossa kaksiossa, jonne voisi mahdollisuuksien mukaan ottaa pienen tai keskikokoisen koiran mielellään hoitoon. Myös koiran/kissan kotikäynnit onnistuu Espoon alueella!
Odotan innolla uusiin karvakavereihin tutustumista!
Terkuin, Anni
Tarjoan seuraavia palveluita

Ulkoilutus koirille

Vuorokausivahti asiakkaan tai minun kotona

Kotikäyntiä kissoille, kaneille, linnuille ja jyrsijöille