Tutustu Kimiaan

Tutustu Kimiaan

Kimia – Hermanni

(12 reviews)


Varaa tästä

 

Tarjoan seuraavia palveluita


Ulkoilutus


Tuntivahti


Vuorokausivahti


Kotikäynti


Ulkoilutus


Tuntivahti


Vuorokausivahti


Kotikäynti


Ulkoilutus


Tuntivahti


Vuorokausivahti


Kotikäynti

Moi kaikki ihmiset ja karvaiset kaverit! Minun nimeni on Kimia ja olen suomalais-amerikkalainen, joka näkyy ja kuuluu pienissä kielioppivirheissä ja aksenttina
Olen asunnut Suomessa jo viisi vuotta, sitä ennen asuin Seattlessa, Yhdysvalloissa. Idea muuttaa Suomeen tuli siitä että halusin petrata mun suomen kielitaitoa ja opiskella kansainvälistä businesstä että pystyn joku päivä perustamaan oman kahvilan!
Minulla on ollut koiria ja kissoja kotona 5-vuotiaasta lähtien, eli eläimet ovat olleet tärkeä osa elämääni. Parhaimmillaan meillä oli kaksi koiraa ja kolme kissaa, eli tämä voimakas eläinrakkaus on aika syvässä mun omassa perheessä. Minulla on kokemusta kaikenkokoisten koirien hoidosta, mutta eniten isompien koirien kanssa, eikä monen koiran samanaikainen vahtiminenkaan ole mitään uutta minulle. Olen oppinut että kaikki eläimet ovat erilaisia, eli kaikille on omat hoitotapansa. Minä pidän juuri tällaisista haasteista, ja niiden mukana oppii ja tulee aina jotain uutta!
Tällä hetkellä minulla ei ole omia lemmikkejä, aikatauluni on niin epäsäännöllinen. Mutta onneksi löysin Tassuvahdin, koska otan todella mielelläni karvaisia vierailijoita kotiini!

reviews Leave a review
Order by:

Be the first to leave a review.

/ 5
Verified
{{{ review.rating_title }}}
{{{review.rating_comment | nl2br}}}

Show more
{{ pageNumber+1 }}

Leave a review

Your browser does not support images upload. Please choose a modern one