Päiväni Tassuvahtina

Päiväni Tassuvahtina


Katso avoimet työpaikkamme

Kirjoittanut Caroline Zilliacus

On aikaisin aamulla tiistaina 16 tammikuuta 2018 ja aurinko paistaa. Minulla on täyteen pakattu päivä Tassuvahtina, ja ensimmäinen asiakkaani on 6-vuotias pörröinen kissa nimeltä Romeo. Romeo ja minä olemme vanhoja tuttuja ja tänään on viimeinen päiväni hänen kanssaan viikon kotikäyntien jälkeen. Hän tulee, kuten aina, naukuen vastaan ovelle, venytellen väsyneesti samaan aikaan. Tyhjennän ja siivoan kissalaatikon, annan aamupalaa ja tarkistan, että hänellä on vettä. Hänen omistajansa tulee tänään kotiin, joten hän saa iltaruoan vasta silloin. Tämän jälkeen harjaan hänet ja rapsuttelen häntä hetken, ennen kuin lähden seuraavan asiakkaan luokse.

Seuraava pysähdys on Lauttasaari, jossa asuu 5 kuukautta vanha unkarinvizsla Bella. Häntä olen ulkoiluttanut 3 kertaa viikossa lokakuusta lähtien, jolloin hän oli juuri kotiutunut uuteen perheeseensä. On ollut ihanaa saada olla mukana alusta lähtien, ja nähdä kuinka hän on vauhdilla kasvanut ja saanut enemmän energiaa päivittäin. Kuten useimmiten monet ihmiset pysähtyvät ja kysyvät jos pentua saa tervehtiä. Bella on myös hurmannut suurimman osan päiväkodista, joka on lähettyvillä.

Nopean lounaan jälkeen menen Pepen luokse, joka on n. 2-vuotias kirjava portugalin vesikoira. Hän on sellainen, jota voisi kutsua nimellä ”gentle giant”, sillä hän on yksi suuremmista asiakkaistani, mutta on selvästi yksi suosikeista. Hän on erittäin rauhallinen ja helppo, mutta hänellä on myös hauska, leikkisä puoli, jonka hän ilolla näyttää muita koiria ja ihmisiä kohtaan, ja hän pyörähtää joka lenkin yhteydessä rannalla, nurmikolla tai lumihangessa. Oikea elämännauttija!

Kello lähestyy yhtä, ja on aika mennä Tassuvahdin ensimmäisten kanta-asiakkaiden luokse, pieni 9-vuotias bichon frisé My ja 1,5-vuotias portugalin vesikoira Baloo. He eivät voisi olla erilaisempia! My on rauhallinen ja hieman ujo, kun taas Baloo rakastaa kaikkia ja hakee koko ajan huomiota. Jos hän ei saa (omasta mielestään) tarpeeksi huomiota, hän tulee joko istumaan syliin tai laittaa etutassunsa olkapäiden päälle ja tuo kuononsa aivan kasvojen lähettyville, jotta häntä ei ainakaan voi olla huomaamatta. Joka kerta kun tulen heidän luokse ja avaan oven, Baloo hyppelee esille 100 voltin energialla, kun taas My hiipii esille, varoen ettei Baloo vahingossa astu hänen päälleen. Baloolla on aina jotain suussa, jota hän esittelee ylpeänä, joko lelu tai viimeisimpinä päivinä minun paksut, pörröiset talvihanskat ovat olleet täydellisiä siihen tarkoitukseen. Kun päästään ulos, My on sitä mieltä, melkein heti, että nyt riitti ja mennään takaisin sisälle, kun taas Baloo voisi kävellä tunteja väsymättä tai tylsistymättä. Hauskinta näiden koirien kanssa on, että ei kertaakaan ole lenkin aikana sattunut niin, että joku ei olisi tullut juttelemaan ja kysymään jos tässä on My ja Baloo. Joskus tuntuu siltä, että Baloo on pieni julkkis Lauttasaaressa, kun eri henkilöt tulevat rapsuttamaan ja juttelemaan joka kerta.

Näiden ulkoilutuksien jälkeen hyppään autoon ja ajan Tapiolaan. Siellä olen menossa lenkille yhden uusimpien asiakkaiden kanssa, 9-vuotias rescuekoira Hertta. Tämä on toinen viikko kun ulkoilutan Herttaa, ja hitaasti mutta varmasti alamme tutustumaan paremmin ja paremmin, sekä ymmärtämään toisiamme. Hertta on hieman erikoinen muihin verrattuna sillä tavalla, että kotona hän on aivan ihana ja kiltti, mutta ulkona hän voi olla hieman stressaantunut ja peloissaan. Hän huomioi ympäristönsä koko ajan, ja joskus jokin asia on hieman liian pelottava, jolloin hän vetää kotiinpäin. Joka päivä kun olen siellä, niin hän luottaa minuun enemmän, ja alan oppimaan hänen signaaleja jolloin tiedän mikä on hänelle epämukava tilanne. Muista koirista hän ei hirveästi välitä, joten kävelemme itseksemme Hertan rauhalliseen tahtiin.

Hertan jälkeen minulla on kahden tunnin tauko ennen seuraavaa koira-asiakasta, joka sattuu asumaan viereisessä talossa. Kyseessä on 11 kuukautinen lancashire heeler Viiri, joka on myös aika uusi asiakas. Viirin yhdellä omistajalla on jalka kipsissä, ja muilla on pitkiä päiviä töissä, joten he ottivat yhteyttä Tassuvahtiin toivossa, että voisimme auttaa heitä heidän hieman kinkkisessä tilanteessa. Viiri on erittäin määrätietoinen nuori uros, joka pitää asioista tietyllä tavalla, joka joskus johtaa pieneen turhautumishaukkumiseen, jos minulla kestää esimerkiksi liian kauan avata portti kadulle tai vastaavaa. Hitaasti mutta varmasti alamme ymmärtää toisiamme paremmin ja lenkkimme parantuvat päivä päivältä.

Tämän jälkeen on illan viimeisen asiakkaan vuoro, kahdeksalta illalla. Siellä odottelee 11-vuotias mäyräkoira Tassalina jota olen ulkoiluttanut jo pidemmän aikaa. Tassalina asuu kauniilla Kuusisaarella omistajansa kanssa ja on ollut aivan ihanaa tutkia pieniä kauniita metsäpolkuja kauniiden talojen ja museoiden keskellä. Ei ikinä uskoisi, että Tassalina on vanhempi rouva kun katsoo kuinka vauhdikkaasti hän hyppelee kivien ja kantojen yli, ja vaikka olemme olleet ulkona 45 minuuttia, hän silti tahtoo leikkiä lempilelunsa kanssa kun tulemme kotiin.

Tassalinan lenkin jälkeen kello lähestyy yhdeksää illalla ja istun autoon, nokka kotiinpäin. Tämä tiistai on ollut harvinaisen pitkä ja varattu päivä, mutta aika riensi ja kaunis sää piti hymyn huulilla. Olen nyt tehnyt töitä Tassuvahtina n. 8 kuukautta, ja se on ollut todella antoisa työ. Saada työskennellä eläinten kanssa joka päivä on minulle unelmatyö. Asia jota olen eniten arvostanut on, jos on ollut hieman ujompi tai peloissaan oleva koira kyseessä joka hitaasti mutta varmasti luottaa enemmän päivä päivältä minuun, ja lopuksi saada nähdä koiran koko persoonallisuus, sekä huomata, että se myös arvostaa minua ja seuraani.

Comments are closed.