PILVI-LAUTTASAARI


 Hei!

Olen Pilvi, 31-vuotias tekstinkäsittelijä Lauttasaaresta. Tarjoan luotettavaa, rakastavaa ja yksilöllistä hoitoa lemmikillesi. Eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja olenkin saanut kasvaa pienen koiralauman keskellä.

Minulla on kokemusta sekä kissojen että koirien hoidosta useamman vuoden ajalta. Olen hoitanut kaiken kokoisia ja luonteisia lemmikkejä, niin arkoja kuin riehakkaampia yksilöitä. Erilaiset koirien hoitotoimenpiteet ovat minulle tuttuja ja olen saanut kokemusta myös vastasyntyneiden koirien hoidosta luovutusikään asti.

Tarjoan koirille pitkiä lenkkejä, juoksutusta, leikkihetkiä ja rapsutuksia, sekä ihan vain rauhallista oleskelua omistajan toiveiden mukaan. Kissoille tarjoan kotikäyntien yhteydessä silittelyä, hellittelyä ja leikkihetkiä perushoidon lisäksi, mikäli omistaja niin toivoo. Olen hoitajana lempeä ja kärsivällinen, mutta myös selkeä ja johdonmukainen. Minulle on tärkeää, että lemmikilläsi on turvallinen ja hyvä olo kanssani. Käytän positiivisia koulutusmetodeja.

Tarjoan ulkoilutusta, tuntivahtimista, vuorokausivahtimista ja kotikäyntejä. Pidemmillä hoitojaksoilla hoito onnistuu lemmikin kotona. Laitan mielelläni kuvia ja terveisiä hoidon aikana.


Tarjoan seuraavia palveluita

       Ulkoilutus koirille

Vuorokausivahti ja tuntivahti       asiakkaan kotona

       Kotikäyntiä kissoille