INNA- MERIHAKA


 Olen Inna, 22-vuotias vasta helsinkiläistynyt oikeustieteen opiskelija. Asun Merihaassa lähellä Helsingin keskustaa ja liikun pyörällä ja julkisilla. Tarjoan koirien ulkoilutusta, vuorokausivahtimista ja kissan (tai muiden eläinten) kotikäyntejä. Vuorokausivahtina tarjoan koirallesi tilavan neljän huoneen asunnon, jossa on mukava puuhastella. Huom. asun kahden kämppiksen kanssa. 

Olen luotettava, sosiaalinen ja täsmällinen persoona. Minulla on koko elämäni ajan ollut koiria, hevosia ja kissoja perheessäni. Olen vahtinut tätini whippettiä, rescue-koiraa ja rhodesiankoiraa. Meillä on ollut kissoja venäjän sinisistä ja norjalaisista metsäkissoista maatiaiskissoihin. Omistan äitini kanssa puoliksi sosiaalisen ja älykkään kultaisennoutajan nimeltä Seppo, mutta opintojen alettua koira on viettänyt suurimman osan ajastaan äitini luona Paraisilla.

Kaipaan koira-arkea kovasti! Pidän koiran kanssa luonnossa liikkumisesta, erilaisista leikeistä ja ihan vain rentoutumisesta ja ajan viettämisestä. Perheessäni on ollut kaksi rescue-koiraa, joista on ajan kanssa tullut rohkeampia ja hyväkäytöksisiä. Osaan siis käsitellä kaikenlaisia koiria ja rauhallisen tutustumisen kautta voittaa ne puolelleni. Tulen hyvin juttuun kaikenlaisten lemmikkien kanssa. Otan omistajan ja lemmikin tarpeet vakavasti työssäni ja olenkin lemmikkien omistajana ja vahtina oppinut tunnistamaan nämä tarpeet ja reagoimaan niihin.

Toivottavasti nähdään lemmikin vahtimisen merkeissä! 

Tarjoan seuraavia palveluita

       Ulkoilutus koirille

Vuorokausivahti asiakkaan tai minun kotona

Kotikäyntiä kissoille, kaneille, linnuille ja jyrsijöille