GERALDINE-KESKUSTA

Hei!

Olen 20 vuotias aktiivinen nuori.
Valmistuin viime vuonna lukiosta ja olen siitä asti tehnyt erilaisia asiakaspalvelutöitä.  Ihan pienestä vauvasta asti olen ollut erilaisten lemmikkien ympäröimänä. Meillä oli iso saksanpaimenkoira, ja kaksi kania. Ujo maatiaiskissa tuli nopeasti myös kuvioihin mukaan. Kun olin neljä hankimme hevosen, ja jopa kanoja ja kukon.

 Aktiiviset rodut kuten saksanpaimenkoirat tai belgianpaimenkoirat ovat tuttuja minulle ja tiedän, miten tärkeää niiden liikutus ja aktiivisuuden ylläpitäminen ovat.

 Lisäksi olen hoitanut myös tuttujen ja ystävien pienempi kokoisia koirarotuja, sekä arkoja ja jopa ongelmallisia koiria sekä kissoja. Siksi tiedän, että lemmikin yksilölliset tarpeet ovat tärkeitä ottaa huomioon lemmikin hoidossa.

Eläimet ovat intohimoni ja tiesin jo pienenä, että isompana haluaisin auttaa eläimiä.  Eläinten kanssa työskenteleminen on ollut minulle aina luontevaa ja sellaista tekemistä, jossa tunnen pääseväni toteuttamaan itseäni.

Tarjoan seuraavia palveluita

       Ulkoilutus koirille

Vuorokausivahti asiakkaan tai minun kotona

Kotikäyntiä kissoille