AADA- JÄTKÄSAARI

Hei,

Olen 22-vuotias nuori nainen Helsingistä.

Olen pienestä asti rakastanut kaikkia eläimiä ja ne ovat olleet myös osa omaa elämää aina. Minulla on ollut 3 koiraa, kani ja hamsteri sekä rottia. Sukulaisillani on myös ollut paljon koiria ja kissoja joita olen pienestä asti hoitanut. Tällä hetkellä oma elämäntilanteeni ei mahdollista lemmikkiä, mutta olisi ihana silti saada olla koirien ja kissojen kanssa päivittäin. Osaan käsitellä myös haastavia koiria ja uskon että minussa on eläinkuiskaajan taitoja.

Kokemusta löytyy rescue koirista, pennuista ja iäkkäistä sekä erikokoisista koirista.

Asun Jätkäsaaressa isossa yksiössä jonne mahtuu kaiken kokoiset karvakaverit. Täällä on koirapuistoja ja hyvät ulkoilualueet. Pääsen myös hyvin pidemmälle lenkkeilemään, jos koira tykkää ulkoilla maastossa.

Annan koirallesi/kissallesi rakastavaa ja ammattitaitoista hoitoa, joten lemmikkisi on kanssani turvallisissa käsissä.

Olen käytettävissä myös nopeilla varoitusajoilla. Tykkään myös ulkoilla ja liikkua paljon.

Palvelen suomeksi sekä englanniksi. Minuun saa olla yhteydessä, jos on mitään kysyttävää tai jos jokin mietityttää.

Aada 


Tarjoan seuraavia palveluita

       Ulkoilutus koirille

Vuorokausivahti minun tai asiakkaan kotona

          Kotikäynti kissoille