HELMI- KALLIO


Moikka

Olen Helmi, 31-vuotias Kalliolainen. Olen aina ollut eläinrakas ja adoptoin ensimmäisen koirani Nadan vuonna 2015. Nada oli 9-vuotias saksanpaimenkoiramix alun perin Virosta. Hän oli varautunut uusia tilanteita ja ihmisiä kohtaa, joten kokemusta löytyy aroista koirista. Meillä oli 3 ihanaa vuotta yhdessä, jonka jälkeen vietin kaksi talvea Balilla tehden vapaaehtoistöitä Bali Animal Welfare Association järjestölle. Asuin muun muassa 36 koiran ja 7 kissan kanssa. Kokemusta on siis karttunut rescuetoiminnasta ja –koirista. Nadan jälkeen erityisesti arat koirat ja heidän luottamusten löytäminen ovat olleet sydäntä lähellä.

Suomessa olen hoitanut paljon koiria pienistä pennuista energisiin Huskyihin. Tällä hetkellä minulla ei ole omaa koiraa, joten tarjoan mielelläni vuorokausihoitoa tai ulkoilutusta! Minusta saa luotettavan ja aktiivisen Tassuvahdin!

Tarjoan seuraavia palveluita

       Ulkoilutus koirille

Vuorokausivahti asiakkaan tai minun kotona

           Kotikäyntiä kissoille